Tervetuloa Black Friday 2018!

Oletko valmis vuoden suurimpaan ostospäivään? Black Friday eli suomalaisittain Musta perjantai odottaa aivan nurkan takana. Kerran vuodessa Kiitospäivän jälkeisenä perjantaina vietettävän kampanjan aikana useat kivijalkaliikkeet ja verkkokaupat laskevat hintojaan enemmän kuin minkään muun alennuskampanjan aikana koko vuonna. Yhdysvalloissa useat liikkeet avaavat ovensa jo keskiyöllä päästäen telttojen ja makuupussien kanssa liikkeen edessä tarjouksia jonottaneet ihmiset sisään ostoksille.

Mikä on Black Friday

Nimi "Musta perjantai" tuli tutuksi 1950-luvulla, jolloin sitä käytettiin Yhdysvaltain Philadelphiassa kuvaamaan valtavaa joukkoa autoja ja jalankulkijoita, jotka täyttivät katuja päivää kiitospäivän jälkeen. Myöhemmin ilmiö levisi kaikkialle Yhdysvaltoihin. Viimeaikaisten selitysten mukaan nimi saattaa sittenkin liittyä kirjanpidossa käytössä olevaan mustaan väriin, joka indikoi tuloksen tekemistä. Vuonna 2018 Black Friday on 23.11.

Powerin Black Friday

Powerin Black Friday -tarjoukset ovat olleet ja ovat myös vuonna 2018 uskomattoman edullisia. Halutuimpia alennustuotteita Powerilla ovat aiempina vuosina olleet muun muassa isot kodinkoneet, pienkoneet, televisiot, pelikonsolit ja puhelimet. Myös tänä vuonna odotettavissa on koko vuoden kovin myyntipäivä. Black Friday kiinnostaa ostajia sankoin joukoin niin verkkokaupassa kuin kivijalassa. Liity seuraamme tuolloin, ja löydät parhaat Black Friday -tarjoukset verkkosivustoltamme ja Power –myymälöistä.

Tilaamalla Powerin uutiskirjeen varmistat sen, että saat ensimmäisten joukossa tietoosi kaikki Powerin Black Friday tarjoukset. Jos et ole vielä varma siitä, mitä etsit, suosittelemme saapumaan aamulla lähimpään liikkeeseemme. Kannattaa saapua hyvissä ajoin, sillä jonoja ja ihmisvilinää on varmasti tiedossa. Myymälämme asiantunteva henkilökunta toivottaa sinut tervetulleeksi Powerille.

Haluatko vastaanottaa tarjoukset ensimmäisten joukossa?

Tilaa POWER-uutiskirje ja voita 500 € lahjakortti

  • Tilaamalla POWER-uutiskirjeen pysyt ajan tasalla uutuuksista ja kampanjoista.
  • Arvomme kuukausittain 500 € arvoisen Power-lahjakortin uutiskirjeen tilaajien kesken.

Kyllä kiitos, haluan vastaanottaa uusimpia vinkkejä, neuvoja ja tarjouksia Powerin tuotetarjonnasta, tietoa kilpailuista, arvonnoista ja tapahtumista sekä Powerin yhteistyökumppanien tarjonnasta sähköisesti (esim. email, text, MMS, push notifications, social media messenger)

POWER voi kysyä minulta haluanko päivittää myöntymykseni koskien eri kommunikaatiomuotoja joilla POWER voi olla minuun yhteydessä. Kun tilaat uutiskirjeemme, osallistut myös kuukausittaiseen arvontaamme. Lue lisää

Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen koska tahansa ja poistaa myöntymyksen markkinoinnin vastaanottamisesta.

POWER käsittelee edellämainittua henkilökohtaista dataa, asiakasprofiilistani saatuja tietoja sekä tietoja ostoksistani ja kiinnostuksen kohteistani sekä tietoja käyttäytymisestäni POWERin verkkosivuilla ja muissa verkkosivustoissa vain toimittaakseen minulle ajankohtaisia ja sopivia tarjouksia POWERilta tai POWERin yhteistyökumppaneilta.

Tarkemmat tiedot Tietosuojakäytäntö

Kiitos rekisteröitymisestä